tiistai 28. heinäkuuta 2015

Valintani Barcelonassa / My Picks in Barcelona

Monasterio de Pedralbes
Vaikka eilinen pilke silmäkulmassa kirjoitettu blogikirjoitus saattoi antaa hieman sellaisen kuvan, että   asenteeni Barcelonaa kohtaan on negatiivinen, ei asia ole niin. Nuo asiat ovat vain huomioita, joita olen tässä parin kuukauden aikana tehnyt. Totuus on, että Barcelona on hieno suurkaupunki, jossa riittää nähtävää ja ihmeteltävää jokaiselle. Koska olen käynyt Barcelonassa aiemminkin ja nyt oli runsaasti aikaa tutustua muihinkin paikkoihin kuin ihan "tavallisimpiin" nähtävyyksiin, olen päässyt käymään monenlaisissa paikoissa. Esimerkiksi kävimme katsomassa heinäkuun alussa paikallisten flamencokoulujen "Catalunya promet" -näytöstä Nou Barrisin jokakesäisillä flamencofestivaaleilla. Nou Barrisiin ei useinkaan ulkomaalaisia ilmeisesti eksy, kun takaisin tullessa taksikuski kysyi, että mitä ihmettä oikein teimme siellä asti, vaikka melko sujuvaa espanjaa puhunkin.

Tässä minun suosikkini tältä reissulta:

Monasterio de Pedralbes
Kuningatar Elisendan 1300-luvulla rakennuttama klarissalaisluostari, joka toimi vielä 1980-luvulla luostarina on rauhaisa nähtävyys Pedralbesin kaupunginosassa. Luostarissa pääsee tutustumaan nunnien elinoloihin monelta vuosisadalta. Luostarille pääsee keskustasta FGC-junalla, pysäkki on nimeltään Reina Elisenda.  Luostarin lähistöllä kannattaa myös katsastaa Finca Güellin lohikäärmeportti, joka on Antoni Gaudín suunnittelema ja Palacio Real de Pedralbesin kauniit puutarhat. Palacio Realin edestä pääsee metrolla takaisin keskustaan.

Parque Laberinto de Horta
Myös Hortan labyrinttipuisto sijaitsee hieman kauempana kaupungin vilinästä. Sinne pääsee helpoiten metrolla, pysäkki on nimeltään Mundet. Labyrinttipuisto ja sen takana sijaitseva metsikkö on myös aikanaan kuulunut aatelissuvulle ennen kuin siitä tuli yleinen puisto. Picniceväät mukaan ja eksymään labyrinttiin! Labyrintin lisäksi puistosta löytyy myös lukuisia pieniä vesiputouksia. Todella ihastuttava ja rauhallinen paikka lähellä kaupungin keskustaa.
Tablao Casa Camarón de la Isla

Tablao Casa Camarón de la Isla
Tämä aivan uusi tablao avasi ovensa vasta kesäkuun lopussa ja kuulin siitä barcelonalaiselta flamencotanssijalta Sonia Salmerónilta. Tablao sijaitsee noin viiden minuutin päässä Sagrada Familian kirkolta, Verdaguerin metroaseman lähistöllä. Tablaon ideana on tarjota mahdollisimman autenttista flamenco Barcelonassa. Toivotaan, että yleisö löytää tämän tablaon, sillä miljöö on todella viehättävä ja tablaoon on panostettu paljon. Myös tunnin mittainen show oli erittäin hyvä.
www.casacamaron.com

Pares Baltà
Barcelonassa ollessa kannattaa ehdottomasti vierailla viinitilalla. Ja jos vierailee vain yhdellä viinitilalla, suosittelen ehdottomasti Pares Baltàa! Tämä perheyritys sijaitsee Pacs del Penedésissä, jone Barcelonasta pääsee helpoiten junalla Vilafranca del Penedésiin ja siitä taksilla. Vierailu tulee varata etukäteen ja vierailijoilta kysytään heidän aikaisemmasta viinituntemuksestaan, jotta vierailusta tulee henkilökohtainen. Tilan viinit viljellään biodynaamisesti ja aivan ensimmäiseksi vierailijoille kerrotaan tästä prosessista. Tämän jälkeen kerrotaan viininvalmistuksesta ja lopuksi maistellaan. Vieraillessamme tilalla maistelimme yhdeksää viiniä ja yhtä oliiviöljyä. Ilmankos tulimme tehneeksi myös aika paljon ostoksia vierailun päättyessä! Suosittelen ehdottomasti!
www.paresbalta.com

Sitges
Toinen viehättävä paikka Barcelonan ulkopuolella on Sitgesin kaunis ja kosmopoliittinen kaupunki noin 50 minuutin junamatkan päässä Barcelonan keskustasta. Sitgesissä on pieniä putiikkeja, ravintoloita ja myös ranta. Lisäksi rantoja on myös junamatkan varrella useita, esimerkiksi Castelldefelsissä. Jos haluaa vierailla vähän erilaisessa muse
ossa, voi käydä Sitgesin Casa Bacardíssa kuulemassa Bacardín historiasta ja valmistuksesta. Kierroksen lopuksi vieraat pääsevät myös itse tekemään ja nauttimaan rommidrinkin. Myös lapset ovat tervetulleita kierrokselle, mutta heille ei toki tarjoilla alkoholia. Sitgesin rantabulevardilla ehdottomasti vierailemisen arvoinen - jos arvostaa hyviä drinkkejä  - on Voramar. Paikan omistaja totesi minulle vaatimattomasti, että hänen pina coladansa on  galaksin paras. Ja olihan se kyllä hyvää.


Sitges

------------------------------------------------------------------

Parque Laberinto de Horta
I hope that my observations about Barcelona in my previous blog posts - written with a bit of humour - did not give the impression that my attitude about the city is negative. It isn't so, they were merely observations that I have made during the last two months. Barcelona is a great city with a lot to see and do for everybody. Because I have visited the city before and because now we had the time, we had the chance to visit places a bit further away from the "usual sights". For example, we went to Nou Barris to see "Catalunya promet", a flamenco recital of local schools at the barrio's yearly flamenco festival. It was quite evident that foreigners don't often visit Nou Barris as the taxi driver on our way back asked what on earth were we doing there.

My picks for Barcelona are:

Monasterio de Pedralbes
The Pedralbes Monastery was inaugurated in the 14th century by Queen Elisenda for the Clarissas Order and remained in use as a monastery all the way until the 1980s. The monastery is a peaceful place to visit a short train ride away from Barcelona center. Take the FGC train to Reina Elisenda and walk the short way to the monastery. The monastery exhibits the way of life of the nuns during many centuries. After visiting the monastery it is worth while passing by Finca Güell to admire Antoni Gaudí's dragon gate and a little bit further the beautiful gardens of Palacio Real de Pedralbes. In front of the Palacio Real there is a metro station to return to the city.

Parque Laberinto de Horta
Also this park is a little bit further away from the city center. The park can be best reached by metro, the station is called Mundet. There is a short stroll to the former park of a noble family with a labyrinth, a forest and picnic tables. So pick up something to eat and drink and get lost! There are also several small waterfalls at this peaceful place. I really recommend it if the hustle and bustle of the city get to you!

Tablao de Casa Camarón de la Isla
This is a brand new tablao as it opened its doors at the end of June. I heard of the tablao from a Barcelonian flamenco dancer, Sonia Salmerón. This tablao is located about five minutes from Sagrada Familia, near the metro stop Verdaguer. The idea is to show people the best and most authenic flamenco in Barcelona. I sincerily hope that the audience finds this charming place as the hour-long show was a really good one!
www.casacamaron.com

Pares Baltà
When in Barcelona, you really should visit a winery. And if you only visit one, this is the one to visit. This family-owned winery is located in Pacs del Penedés and it is best reached from Barcelona by taking the train to Vilafranca del Penedés and then a taxi to the winery. A tour must be reserved before hand as the visits are tailormade for each visiting group. The visit begins with a tour of the biodynamic vineyards during which the process is explained. After this in the winery, the tour guide explains the process of winemaking and after this it is time to taste. During our visit we tasted nine wines and one olive oil. No wonder we bought so much wine as we left! I strongly recommend this!

Sitges
Another really nice place to visit outside Barcelona is the charming, cosmopolitan town of Sitges approximately 50 minutes train ride away. The town is full of small boutiques and restaurants and there is also a beach. There are several nice beaches along the train ride as well, for example in Castelldefels. If you want something a little different, visit Casa Bacardí and here about the history of the drink and the process of making it. In the end guests get to make their own drinks. Children are welcome on the tour but of course are not served alcohol. Another place in Sitges to visit if you enjoy a well-made drink is Voramar at the beach. The owner told me that his pina colada is the best in the galaxy. And it really was good!

Orate - Triana & Nino de los Reyes


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti