tiistai 27. joulukuuta 2016

Uskalluksen ja vahvuuden vuosi 2016 / Year 2016 of Daring and Strength

Moments of 2016
(Photos by me and Jaana Ollila)

Vuosi 2016 oli monella tapaa uskalluksen ja oman vahvuuden ymmärtämisen vuosi ja mitä pidemmälle vuosi kului, sitä selvemmin tämän ymmärsin. Keväällä otin vastaan Helsingin Flamencoyhdistyksen puheenjohtajan tehtävän toimittuani edellisen kauden yhdistyksen varapuheenjohtajana. Itselleni - flamencoa "vain" vajaat 7 vuotta harrastaneelle aficionadolle - tämä oli suuri harppaus. Etukäteen ja alkukaudesta huolenani olikin, miten minut otetaan jäsenistössä vastaan. Jo alkukesästä sain kuitenkin korvaamattoman arvokkaan neuvon arvostamaltani flamencolta: "mitä tahansa tapahtuu, esiinny aina vakuuttavasti. Sen jälkeen tartu puhelimeen. Muista, ettet ole yksin." Tätä neuvoa olen tämän jälkeen toteuttanut, vaikka puhelimeen olisin voinut toki tarttua useamminkin. Puheenjohtajana olen puolessa vuodessa oppinut lukemattoman paljon asioita, mutta ehkä tärkeimmiksi ovat osoittautuneet seuraavat oivallukset: selviän mistä vaan, avun pyytäminen ei ole heikkoutta ja yhteisössä on voimaa.

Vuosi on ollut uskalluksen ja omaan vahvuuteen luottamisen aikaa muutenkin. Pidettyäni kesän lomaa opinnoista, ryhdyin määrätietoisesti suorittamaan viimeisiä kursseja ja työstämään opinnäytetyötäni aikomuksenani saada opinnot suoritettua ennen joulua. Ja näin kävi, vaikka ajoittain motivaatio oli hukassa ja voimatkin vähissä. Valmistumiseni on nyt vuoden vaihteessa kiinni vain viimeisistä arvosanoista ja kevättalvella juhlitaan. Opinnäytetyötäni käsittelen tässä blogissa tarkemmin vielä lähiaikoina. Jälleen kerran sain todeta vahvuuksikseni organisointikyvyn, päämäärätietoisuuden ja peräänantamattomuuden.

Parhaiten omia vahvuuksiani ja uskallustani voin kuitenkin aina peilata flamencoharrastukseni kautta. Kesällä 2016 luin Eeva-lehdestä psykologi Maaret Kallion lainauksen "pitää kirjoittaa niin, että vähän pelottaa" (toukokuu 2016). Tämä ajatus soveltuu kaikkeen luovaan tekemiseen, itselläni toki myös blogin kirjoittamiseen, mutta erityisesti flamencoon muodossa "pitää tanssia niin, että vähän pelottaa". Vuoden viimeisen puoliskon aikana olenkin tätä ajatusta pitänyt kantavana voimana. Jo kesällä vierailin Madridissa Amor de Dioksella, mikä vaati aikamoista uskallusta. Vaikka keskitaso olikin minun taitotasolleni vaativuudessaan varmasti oikea kehittymisen kannalta, en olisi voinut olla tyytyväisempi, kun ensimmäisen tekniikkatunnin päätteeksi maestra María Juncal ei ehdottanut minulle siirtymistä alemmalle tasolle. Tai kun selviydyin Rafael Estevezin vaativista tunneista, vaikka ensimmäisen tunnin aikana vannoin jo, etten tule enää. Tuota taistelutahtoa hyödynsin myös myöhemmin syksyllä maestro Alfonso Losan edistyneet/ammattimaisesti treenaavat -tason tunnilla Helsingissä. Uskalsin astua ulos mukavuusalueelta ja se oli... niin vaativaa, mutta ah niin ihanaa...

Suurta uskallusta ja uskoa omiin kykyihin on vaatinut myös tämän syksyinen duettoprojekti. Tangos de malaga y titi -koreografian on minulle ja kanssaflamencalleni Jaanalle mittatilaustyönä tehnyt ihana ja säteilevä opettajamme Elina Robinson, muusikkoina projektissa ovat iki-ihana laulaja Sirpa Airisto ja taitava kitaristi Petri Lahtinen. Jo projektin alkaessa sovimme koreografin kanssa, että jokaisissa yhteistreeneissä saamme uutta materiaalia ja että kokonaisuus kootaan viisissä treeneissä ennen joulua. Ennen kaikkea projekti on antanut uskoa omiin taitoihin ja myös mahdollisuuden analysoida omaa tekemistä tavalla, joka ei ole ryhmätunnilla mahdollista. Koska treenivastuu on ollut meillä tanssijoilla itsellämme, olemme saaneet ottaa entistä enemmän vastuuta omasta tekemisestämme ja edistymisestämme. Projektin ansiosta olemme myös päässeet syventymään entistä tarkemmin flamencokoreografian rakentamisprosessiin, mikä on omalta osaltaan vahvistanut kokemusta. Paluuta tästä ei enää ole, sillä lopputulos on ensimmäistä kertaa yleisön nähtävillä runsaan kuukauden päästä Helsingin XIX Flamencofestivaalin Avajaisklubilla. Jo tässä vaiheessa haluankin kiittää duettopariani Jaanaa ja muusikkojamme hyvästä yhteistyöstä ja erityisesti opettaja-koreografiamme Elinaa luottamuksesta kykyihimme. Flamenco vahvistaa ja kantaa.
---------------------------------------------------------------------------------


Year 2016 was in many ways a year of daring and of understanding one's own strength. The further the year went, 
Moments of 2016
(Photos by Tita Valtanen, Sirpa
Airisto, Laura Rintamäki)
the better I realized this. At the end of Spring, I accepted the post of the Chair of Helsinki Flamenco Association after having acted as Vice Chair during the previous term. For me - an aficionado with "only" little under seven years of experience in flamenco - this was a big leap. Beforehand and in the beginning of the term I worried how I would be accepted amongst the members. However, early on I received some very valuable advice from a much appreciated flamenca: "whatever happens, act like you know what you are doing. Then pick up the phone. Remember that you are not alone." This advice I have tried to follow although, in hindsight, I could have picked up the phone more frequently. During the first six months of my chairmanship I have learned numerous things of which the most important once are: I can manage anything, asking for help is not a sign of weakness and together we are strong.


This year has been a time of daring and of trusting in one's strength in other aspects as well. After a much needed summer of rest, I attacked the rest of my studies and worked with my thesis with the aim of finishing before Christmas. Despite moments of nearly losing faith and bouts of losing motivation, I did reach my goal. My graduation only awaits a few more grades. At the end of winter there will be a reason to celebrate! Once again I got to recognize organizational skills and determination as my strenghts. My thesis will be handled in this blog with more depth shortly.

For me the best way to mirror my own strength and daring is through my hobby, flamenco. In the summer I read a quote from psychologist Maaret Kallio: "one must write with a hint of fear" (Eeva May 2016). This is true of anything creative and of course for me true also in blog writing, but most of all in flamenco dancing in the form "one must dance with a hint of fear". This thought I have carried with me for the rest of the year. Already during the summer I visited the legendary Amor de Dios academy in Madrid, which demanded some daring. Even though the mid-level course was most definitely the correct, while demanding level for me, I was incredibly pleased when maestra María Juncal did not suggest after the first class of technique that I move to the lower level. Or when I survived the week of classes with Rafael Estevez when I vowed during the first one not to return. This attitude I took with me in the fall to the advanced/professional level course of maestro Alfonso Losa. I dared to step outside my comfort zone, and it was... So challenging, but oh so wonderful...

A great deal of daring and belief in one's own skills has been also needed in this fall's duet project. The made-to-measure tangos de malaga y titi -choreography has been made for me and my fellow flamenca Jaana by our wonderful teacher Elina Robinson. As musicians we have the lovely singer Sirpa Airisto and skillful guitarist Petri Lahtinen. At the beginning of the project we agreed with the choreographer that in every practice together we will get new material and the whole choreography will be assembled in five practices before the Christmas break. Above all the project has given belief in one's own skills and the possibility to analyze one's own dancing.  As the main responsibility of training has been with us dancers, we have gotten the chance to be more even more in charge of our own learning and development. Thanks to this project we have also had the possibility of getting a closer grasp of assembling a flamenco choreography which has further strengthened the experience. Now there is no turning back as the duet will be performed first time at the opening club of the 19th Helsinki Flamenco Festival in early February. I want to already at this stage thank my duet partner Jaana and our musicians for great collaboration. And special thanks go to our radiant teacher-choreographer Elina for having trusted us. Flamenco will carry us on.
Moments of 2016 (Photos by me)





lauantai 17. joulukuuta 2016

Puheenjohtajalta Letra 04/2016

Blogini palaa pian tauolta, mutta sitä ennen julkaisen aiemmin Letrassa 04/2016 julkaistun puheenjohtajan palstani.

My blog will be back shortly but in the meanwhile I publish my Letter from the Chair which has been previously published in Letra 04/2016. The text only in Finnish, sorry about that!

----------------------------------------------------------------

Flamencosta ja yhteisöllisyydestä

Photo by Paula Partanen Productions
Olen elämäni aikana harrastanut useita eri tanssilajeja, niin kansantansseja, hiphopia, modernia jazzia kuin afroakin, ennen kuin löysin flamencon. Vaikka kaikki nämä lajit ovat olleet minulle aikanaan tärkeitä ja niiden parissa olen tavannut ihania ihmisiä, ei mikään niistä ole vienyt minua mukanaan niin kuin flamenco. Mikään näistä muista lajeista ei ole aiheuttanut samankaltaista kokonaisvaltaista elämystä. Olen monesti pohtinut, mikä tekee flamencosta niin ainutlaatuista ja lähes yhtä useasti olen yrittänyt selittää ei-flamencoille tätä flamencon maagisuutta, siinä ikinä onnistumatta.

Kyse lienee siitä, että flamencosta löytyy jotain kaikille, niin kaikille sen piiriin kuuluville ihmisille kuin kaikille aisteillekin. Flamenco on suuria tunteita, se on kuin elämä, erään jäsenemme sanoin: yhtä aikaa ihanaa ja ihan kamalaa. Flamencon monimuotoisuus mahdollistaa kaikkien inhimillisten tunteiden ilmaisun surusta ja vihasta iloon ja intohimoon. Flamenco täyttää estetiikan kaipuun niin näkö- kuin kuuloaistinkin kautta ja onpa joskus sellainenkin olo, että flamencon voi melkein haistaa ja maistaa. Flamenco on myös ystäviä, tuttavia ja yhdessä tekemistä, yhteisöllisyyttä.

Mitä tuo flamencon yhteisöllisyys sitten oikeastaan on? Se on sitä, että arvostamme toinen toisiamme riippumatta lajiin syventymisen tai osaamisen tasosta, ja huolimatta siitä luokittelemmeko itsemme tanssijoiksi, laulajiksi, muusikoiksi, fiilistelijöiksi vai kaikiksi edellä mainituiksi. Meillä pääkaupunkiseudun flamencoilla on uskomattoman hieno tilanne, sillä meillä on ympärillämme upea joukko flamencolle omistautuneita ihmisiä, niin ammattilaisia kuin harrastajiakin. Yhdyn Letran päätoimittajan pestin tässä numerossa jättävän Anne Riikola-Sarkkilan päätoimittajapalstallaan 4/2015 esiin tuomaan ajatukseen: “yhdistyksellä ja Letralla on tärkeä tehtävä ammattilaisten ja harrastajien kohtauspaikkana ja keskustelufoorumina. Ammattilainen tarvitsee harrastajia toimiakseen. Harrastajat tarvitsevat ammattilaisia oppiakseen ja kehittyäkseen.” Flamencossa - ja myös Helsingin Flamencoyhdistyksessä - on tilaa meille kaikille. Flamencoa riittää meille kaikille. Ja flamenco myös tarvitsee meitä kaikkia.

Flamencon monimuotoisuuden olen lopulta parhaiten oivaltanut toimiessani hallituksessa, ensin viime kaudella varapuheenjohtajana ja nyt kuluvalla kaudella puheenjohtajana. Jos ennen katsoin flamencoa puhtaasti harrastajan näkökulmasta, olen nyt saanut tutustua lähemmin myös flamencoammattilaisten maailmaan, oppinut liikuntatilan vaatimuksista ja flamencolattian kasaamisesta ja päässyt järjestämään niin pienempiä tapahtumia kuin kansainvälisen tason flamencofestivaaliakin. Olen myös saanut työskennellä yhdessä upeiden ihmisten kanssa, joiden rakkaus flamencoa ja yhdistystä kohtaan on käsin kosketeltavaa.

Kannustankin kaikkia yhdistyksen jäseniä osallistumaan niin yhdistyksen kuin muidenkin flamencoalan toimijoiden järjestämiin tapahtumiin, konsertteihin ja toimintaan. Jokaisella meillä on annettavaa yhteisöömme. Kohdataan toisemme ja keskustellaan avoimesti. Vaihdetaan ajatuksia toisiamme arvostaen, on kyse sitten yhdistyksen tilan tilanteesta, jäsenlehteen kirjoittamisesta, uusien tapahtumien järjestämisestä tai yksinkertaisesti flamencon hienouden ihmettelystä. Yhdistys on meidän kaikkien yhteinen. Yhdessä meissä on voimaa!